Paitatilauksia aletaan nyt keräillä. Laitan tämän ensin “sisäisesti” (julkiselle foorumille, heh) ja mainostetaan facessa jos tästä ei löydy isompia bugeja.
Tilausaika vielä toistaiseksi avoin, katsotaan miten porukka ehtii tätä viestiä näkemään.
Noutokin onnistuu, joko mun kotoa tai syksymmällä Helsingistä. Katsotaan tarkemmin kunhan nyt ensin selviää koska nämä tilataan.
Joutui tekemään näköjään 2 tilausta kun ei onnistu tilata samalla lapulla mustaa ja harmaata, saakohan ne yhdistettyä ja toimitettua samassa lähetyksessä ja pienemmillä postikuluilla?
Ei tämä nyt sitten mikään yleisömenestys ollut kuitenkaan vaikka julkisestikin laitettiin saataville. Kaiken kaikkiaan 7 paitaa tilattu. Ottakaa nyt ihmeessä vaikka auton kiillotukseen, ei ole postikuluineen enää kovin kallis paita tämä. :roll:
Otan muutaman ylimääräisen paidan niin voidaan vaikka facessa pitää jonkinlaista kisaa ja antaa paita palkinnoksi. Olkoon tämä sitten se minun panokseni jos kerran Kari maksaa meidän nettisivuja.
Paitatilaus on päättynyt. T-paidoista on nyt laskut postitettu ja laitan tilauksen pajalle menemään. Tämän jengin ulkopuolisia ei ollut kuin 4 paitaa, joten eiköhän ne kaikki maksele vaikka tilaan paidat jo nyt. Parisen viikkoa on toimitusaika tällä hetkellä kun kysäisin.
Jos joku haluaa noutaa paitansa (onnistuu päiväsaikaan Helsingin Vallilasta tai iltaisin Nummelasta) niin vähentäkää hinnasta vitonen ja ilmoitelkaa sivullekirjoittaneelle. Voin myös tuoda meetuppiin mikäli tuo postimaksu on ylivoimainen.
Tilasin joka kokoa 2 ylimääräistä paitaa, annetaan noita vaikka sitten palkintoina joissain Facebook-skaboissa tms.
Kukas oli se jälki-ilmoittautunut, joka tilasi vielä harmaan M-kokoisen paidan? En tästä topikista löytänyt kyseistä viestiä, mutta paitapajalle olen toimittanut yhden jälkitilauksen ja se ehti mukaan.
Paidat tulevat tilanneille Tampereen miittiin mukaan. Keksitään jonkinlainen hyvitys postikulujen säästymiselle.