Länsiväylän ja Kehä-ykkösen risteyksessä on samanlainen tilanne, kun tullaan Helsingin suunnasta. Kehä I / Otaniemen ramppi on aamulla tukossa ja välillä jono ulottuu Helsingin puolelle asti. Länsiväylää pidemmälle Espooseen jatkavat pääsevät vastenta kaistaa 80 lasissa ohi ja oikealla paukkaa takseja bussikaistaa pitkin kohti Tapiolan ramppeja. Yritän aina välillä ajaa tuota kautta, mutta tänään jonotus alkoi jo Koivusaaren kohdalla eikä Waze tiennyt siitä mitään.
Mitä jos Hanasaarenrannasta tulevan rampin loppupään siirtäisi samaan nodeen, josta Kehä 1 / Otaniemen ramppi alkaa? Eli tämä ramppien välissä oleva Länsiväylän pätkä pois tavalla tai toisella? Sitten vielä yhdistäisi kaupungin rajalla katkeavan segmentin yhdeksi kokonaisuudeksi? Silloin siinä olisi 500-600 metriä pitkä yhtenäinen segmentti ja kaikki reittiyhdistelmät kulkisi saman noden kautta, eli ajoajat pitäisi olla paremmin kohdallaan.
Mietin ihan samoja ratkaisuja. Samoin sitä, että entä jos Länsiväylän city olisi No City tuossa kaupunkien rajalla, jolloin se voisi jatkua katkeamatta mainitsemallasi tavalla.
Toki tuo tarkoittaa toimivuuden vuoksi pakotettuja kääntymisohjeita, mutta se voi toisaalta olla jopa hyvä. En nyt editorista asiaa vilkuillut, mutta Hanasaaresta lähdettäessä Hangon suuntaan oletustilanteessa Waze vaan toteaa kuskin olevan Länsiväylällä ja pitäisi jatkaa suoraan. Kun taas se onneton kuski on tilanteessa jossa pitäisi hyppiä pari kaistaa yli vasemmalle jatkaakseen suoraan.
Onko soraääniä? Pienellä varauksella voin piirrellä tuon viikonloppuna ym. muotoon.
En koskenut lukkoihin, ja toki saa jatkaa jos jatkettavaa on. Yritin pitää muokkaukset maltillisina ja toisaalta ramppien liitoskohdat sellaisissa paikoissa joissa ne on vielä perusteltavissa. Jälkimmäinen ihan siitä syystä, että joissakin rampeissa on ennakkokylttejä joissa mainitaan matka rampille - useamman sadan metrin heitto kyltin ja Wazen välillä ei välttämättä edistä helppoa navigoitavuutta.
Länsiväylän ja Kehä-ykkösen risteys tuntuu toimivan paremmin nyt. Waze opastaa sinne harvemmin kuin ennen ja saapumisaika pitää paikkansa melko hyvin.
Ongelmapaikkoihin, joihin ei ole löytynyt muuta ratkaisua, voisi kokeilla piirtää viereen bussikaistan ja laittaa ongelmasegmenttiin HOV/Bus lane -rastin päälle, jolloin bussikaista kerää kaikki vapaata kaistaa ajavien nopeustiedot, mutta sinne ei reititetä ketään.
Olen ymmärtänyt, että HOV/bus lane -rasti ei ole pakollinen ja se toimii vain erillisen bussi-segmentin kanssa. Sen avulla on kai helpompi löytää tietokannasta ne segmentit, joiden nopeustietoja pitää tutkia tarkemmin.
Kaistakohtainen rajoitus ajanee saman asian, mutta voi ottaa aikansa ennen kuin vaikutukset näkyy. Tai sitten ei.
Tuossa tapahtuu usein sellaista, että Asema-aukion suuntaan vievä oikea kaista vetää paljon paremmin kuin vasen kaista manskun suuntaan (tai toisin päin). Parkkiteiden takia segmentit on kuitenkin niin lyhyitä, että epäilen niiden aiheuttavan väärää nopeustietoa.
Kysymys kuuluu: poistetaanko parkkitiet vai pitäisikö tehdä risteyslaatikko?
Takaisin tuohon Turun moottoritien ja Kehä II:n risteykseen: nyt ei iltapäivä ruuhkassa yrittänyt ohjata Kehä II:lle, sen sijaan tuli pieni koukkaus Nihtisillan kautta josta ei ole juurikaan hyötyä koska oikealle kääntyvien kaista on tukossa jo pari kilometriä ennen risteystä. Junction box on tuossa, mutta ei taida auttaa koska se varsinainen ramppi vetää hyvin. Saisiko tuohon toisen boxin nykyisen itäpuolelle niin että olisivat vähän päällekkäin?
En vielä lähtis muokkailemaan. Turuntie-Kehä II liittymä on erikoinen eläin. Se menee totaalisen tukkoon joka päivä ja kuitenkin heti kehälle päästyä alkaa liikenne vetämään ilman mitään ongelmia. Itse olen tuon lenkin ajanut muutaman kerran ja lähes joka kerta hypännyt aimo harppauksen rampilla jonottavien edelle.
Olisin pirun tyytyväinen jos se oikean puoleisin kaista eristettäisiin aidalla muista kaistoista jo edellisen liittymän paikkeilla. Loppuisi ne “minäpä tuosta putkahdan” kuskien tunkemiset väleihin juuri ennen kehä kakkosen ramppia. Ne tuon tukkonaisuuden aiheuttavat. Oma asenne on tuossa ollut jo pitkään: Ketään en päästä väliin. Keskaria heristän niille ketkä yrittävät
Mannerheimintie-Helsinginkatu-Runeberginkatu. Harjoitustehtävä: Mitähän mahtaa tapahtua suoraan tai vasemmalle haluavien nopeustiedolle, kun tullaan Helsinginkadun suunnasta? :roll: Siinä on päivittäin sadan- parin sadan metrin jonoja, joita Waze ei tunnu huomaavan.