Näyttäis ainakin Seinäjoellakin toimivan. Hienoa!
Pitänee kommentoida. On nimittäin pääkaupunkiseudulla pitänyt niin oudoissa paikoissa outoihin aikoihin outoja ruuhkia, joita en ole pystynyt todeksi osoittamaan. Allekirjoittanut on jokseenkin skeptinen, mutta katsellaan miten tilanne tässä kehittyy. Alueilla missä aktiivisia käyttäjiä on vähemmän on tuo selkeästi tervetullutta infoa, olettaen että se perustuu enemmän havaintoihin kuin olettamuksiin.
PK-seudulla tuota voi sekoittaa vaikka fillaroivat hipsterit
https://en.wikipedia.org/wiki/Google_Traffic
Perustuu ihan Android-luurien liikkeisiin. Wazen tieto varmasti parempaa, kunhan käyttäjiä on tarpeeksi.
Totta, niitähän on siellä pääkaupunkiseudulla ihan riesaksi asti. Wazettajan vinkkelistä city-kanitkin on täysin marginaalinen ongelma tuohon nähden.
Ja kohta sisääntuloväylä-kaupunkibulevardien myötä jälleen lisää. Huoh…
Yllätyin itsekin huomatessani, että Lahdessa on viimeaikoina ollut valtaväylillä ruuhkia kellonajasta riippumatta. Ei taida sentään ihan niin ruuhkainen kaupunki olla, että koko ajan olisi kadut oranssina.
Aamulla nauratti, kun satuin ajamaan Lahdenväylää, jossa satasen nopeusrajoitus. Torstaiaamuna kello viisi Waze näytti tielle pientä ruuhkaa ja keskinopeudeksi 82 km/h. Siellä on siis vakoiltu rekkamiesten puhelimia, ja annettu ruuhkavaroitus lähes tyhjälle moottoritielle. Kuitenkin, Googlen liikennetietojen käyttäminen taitaa olla hyvä lisä.
Kuvan mukainen ilmoitus viivästyksestä pamahti ensimmäistä kertaa viikonloppuna. Mistähän saa tiedon? Ei ollut maaseututie kovinkaan ruuhkainen aamuyönä. Muutaman minuutin päästä tuli toinen ilmoitus, jonka mukaan ruuhka selveni, ja matka-aika nopeutui n minuuttia. Tälläisiä ilmoituksia tuli myöhemmin myös päivällä ajettaessa, mutta missään ei ruuhkaa ollut. Käytössä beta 4.1.0.1.
Tuskin liittyy Infotriplaan mitenkään, todennäköisempi lähde on Googlen liikennedata. Ja sinnehän saattaa päätyä ihan mitä tietoa vaan.
Näin ajattelinkin, mutta en tohtinut avata uutta viestiketjua pohdintaani varten. Ilmoitus hymähdytti, koska keskellä yötä ei näkynyt autoja, saati että olisi ruuhkaa ollut.
Minulla kyseinen ilmoitus näkyi ensimmäistä kertaa, mutta tuollaiset ilmoitukset kai lisääntyvät jatkossa.
Ai Googlelta löytyy syy tähän, ihmettelin maanantaiaamuna ihan samanlaisia viivästyksiä työmatkalla. Vaan nepä olivat ihan aiheellisia kun paikan päälle pääsin.
Toisessa ketjussa oltiin sitä mieltä, että Infotriplan fiidin voisi ottaa pois päältä kun laatua ei olla saatu toivotunlaiseksi. Allekirjoitan.
Teetkös Kari vaikka pollin aiheesta infotriplan sulkeminen?
Olen samaa mieltä että siitä on melkein enemmän haittaa kuin hyötyä… Jos feedistä jotain tulee niin se on väärässä paikassa…
Mutta ei se sylttytehtaallakaan toimi… Liikenneviraston liikennetilannekartassa ei ole mitään tietyötä Helsinki - Turku moottoritiellä vaikka siinä Kauniaisten kohdalla on 30 kmh rajoitus ja tiet vetää molempiin suuntiin siksakkia… On ihme touhua…
Mutta jos tuo tietyö infotriplan kautta joskus ilmestyy niin se on aina noin 500 m Turun suuntaan väärässä paikassa :lol: :twisted:
Offtopic. Tuo merkintä on Wazen kartalla nytkin. Löytyy Turkuun ajettaessa Tuomarilantien kohdalla. Kohdassa jossa on jo hyvän aikaa ollut tietyösähläykset ohitettuna.
Jep ja tuo kiinnostaa oikeasti että mikä sen väärän paikan aiheuttaa? Onko se väärin jo LV datassa? Vain infotriplan feedissä vai laittaako waze sen väärään paikkaan…
Tosin on se ihme että ko. Tietyö ei ole LV:n omalla kartalla?
Nyt vasta katsoin tuota Liikenneviraston sivua. Siellähän kuten kuvassasikin on ihan oikein piirrettynä tuo tietyö Tuomarilantien ja Kehä II:n välille, näkyy keltaisena korostuksena. Tietyö-lapiomerkit loistavat poissaolollaan, mutta tuota keltaista tieosuutta klikkaamalla saa tietyön tiedot esiin.
Koska tietyö on ilmoitettu muodossa “Välillä Tuomarilan liittymä - Kehä II:n liittymä” veikkaan tuon Tuomarilan liittymän tulevan gps tiedoissa ensin (tai ainoana) ja se on data mitä Infotripla Wazelle syöttää. Suuntatietoahan noissa ei ilmeisesti ole Wazelle syötettäväksi, joten rapsat on siten johonkin suuntaan.
Vielä enemmän metsässä on 1-tien ja 2-tien risteyksen työmaa, sen ilmoitus tulee Veikkolan rampin kohdalla…
Nonni… löytyi sitten syykin näihin vääriin työmaapaikkoihin…
Livi vastasi kysymykseeni:
Tervehdys,
Vastasinkin tähän jo toisessa ketjussa, mutta vastaanpa tähänkin siltä varalta ettei sen sisältö vielä saavuttanut teitä kaikkia.
Eli Liikennetilannepalvelussa näyttää kyllä olevan työmaa, josta ymmärtääkseni on puhe. Se näkyv tuossa viestin screenshotissakin oranssina viivana Turunväylällä Nihtisillan ja Tuomarilantien sillan välillä. Eli tämä: http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/?x=2750941.045723278&y=8444749.006346054&z=13&view=&checkedLayers=2&constructionId=1839806? Myös alempana viestiketjussa ollut Infotriplan fiidiin perustunut “väärä sijainti” näyttää olevan tuon vaikutusalueen loppupisteessä.
Liikennetilannepalvelussa pistemäiset tietyöt näytetään lapiosymbolilla, mutta jos työmaalle on liikennekeskus määritellyt vaikutusalueen, eli alku- ja loppupisteen, käytetään tuota oranssia viivaa. Tämä visualisointitapa on matkan varrella osoittanut hieman hämääväksi.
Terveisin,
-Mikko
Mikko Hovi
kartta- ja paikkatietoasiantuntija
Eli tuo vaikutusalue heittää nämä päin v…a. Eli tuollaiselle LiVin karttapalvelun käyttäjälle tuo kartta on jees ja vaikutusalue auttaa ymmärtämään mihin saakka se ulottuu mutta navigaatiosoftalle asia on “turha” - softan pitäisi tietää eksakti paikka ja that’s it (tai niin eksakti kun se vaan voi olla).
Itseasiassa paras olisi jos Waze saisi tietää sekä alku-, että loppupisteen ja jollakin logiikalla määrittäisi näistä generoituihin raportteihin liikenteen suunnat. Esim. tuo Tuomarilan liittymän ja Kehä-II väli; Olisi ihan ok jos Turusta Helsinkiin ajettaessa raportti tulee Tuomarilan liittymän kohdalla - nyt ei tule. Olisi ihan ok jos Helsingistä Turkuun ajettaessa raportti tulee Kehä-II kohdalla - nyt se tulee Tuomarilan liittymässä.
Toisessa tietyö-ketjussa ihmettelin tilannetta, jossa tietyön alaisuudessa olevan tien ylittämisessä sain raportin näytölle, mutta varsinaista tietyön alaista tietä ajaessa en. Nyt kun olen ottanut suurennuslasin käteen ja alkanut käydä jokaista tehtyä ja tekemätöntä ilmoitusta omassa clientissä läpi, niin mitä ilmeisimmin kaikki nämä raportit ovat suunnassa etelästä pohjoiseen.
Tässä vielä hiukan lisää infoa asiasta. LiVin kaveri oli ihan itse verrannut Wazea ja heidän tietojaan:
[i]"Tervehdys,
Ymmärrän kyllä, mikä tämän hetken tilanteessa Wazen päässä häiritsee. Mutta kuten toteat, parasta olisi esittää sekä alku- että loppupiste. Ja itse asiassa tämä on juuri se syy miksi tietyöilmoitukset usein määritelläänkin vaikutusalueena ja Liikennetilanne-palvelukin ne näin näyttää.
Meiltä Liikennevirastosta lähtevässä datassa vaikutusalue määritellään kahdella pisteellä ja tiedolla vaikutussuunnasta (molemmat (siis 1<->2), 1->2, 2->1 tai ei tiedossa). Näillä tiedoilla pitäisi olla mahdollista toteuttaa hälytyspisteet juuri kuvaamallasi tavalla. Eli siten, että ajosuunnasta riippuen tieto työmaasta tulee eri kohdassa. Vaikuttaa vain siltä, että tieto jää jonnekin matkalle. Itse yrittäisin etsiä mahdollista parannuskohdetta joko Infotriplan päästä tai Wazen tavasta lukea Infotriplan fiidiä.
Kävin läpi satunnaisen tusinan voimassaolevia vaikutusalueellisia työmaitamme Wazen livekartalta ja niissä kaikissa Wazessa sijaintina on meiltä lähtevän tiedon mukainen piste 2, eli datarakenteen jälkimmäinen piste, riippumatta suunnasta. Se, että se on monessa tapauksessa pohjoisempi, vaikuttaa olevan sattumaa. (Esimerkiksi tiellä 5 Mikkelistä etelään kohti Otavaa on työmaa, jonka piste 2 (ja siten myös Wazen piste) on työmaan eteläpäässä, ja Otavan eteläpuolella samalla tiellä on työmaa, joka piste 2 on pohjoispäässä.)
Työmaata risteäville teille ei yleensä meiltä lähde työmaatietoa, joten risteävällä tiellä tulevan työmaailmoituksen on perustuttava johonkin muuhun logiikkaan.
Terveisin,
-Mikko
Mikko Hovi
kartta- ja paikkatietoasiantuntija"[/i]
Jotta tuollaista… Osaako joku fiksumpi vastata / miettiä onko näillä logiikoilla asiaa mahdollista wazessa parantaa vaiko eikö? Pitäisikö tuo infotriplan feedi vain disabloida?
Wazen raporteissa on aina kulkusuunta merkittynä nykyisin. Jos siis ajat etelästä pohjoiseen ja merkitset auton tien poskeen omalla puolella, ei tätä raporttia näytetä ajettaessa pohjoisesta etelään. Samaisesta ongelmasta kärsii ilmeisestikin myös tämä infotriplan feedi. Mikään rajapinta ei määritä raporttien suuntaa, joten se on jotain.
Tapaus mihin viittasin oli juurikin niin, että infotriplan raportti oli keskellä kahden tien (nelihaaraista) suoraa risteystä. Tässä tie jolla tietyö oli ei hälyttänyt kumpaankaan suuntaan kulkiessa. Poikittain risteyksen ylittäen raportti tuli toiseen suuntaan. Sama tilanne kuin se, että tuo mainittu Kehä-II - Tuomarilan liittymä ilmoittaisi raporttia käyttäjille, jotka ajavat Tuomarilantietä Vt1 alitse.